Kuka ihmeen Iiro Peltonen?
Kämppäkaverini poikaystävä Iiro Peltonen opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa leikkauspainotteisia opintoja Elokuvan ja Television koulutusohjelmassa ja kuuluu Helsingissä vaikuttavaan Lentävä Lehmä Films -elokuvaryhmään. Iiro on työskennellyt leikkausassistenttina muun muassa Iholla-sarjassa ja Selviytyjät Suomessa. Tällä hetkellä Iiro on osana uuden MTV3:n fantasia-sarjan leikkaustiimiä. Monilahjakas Iiro osaa myös tanssia. TJEU alla oleva video.
Minua ja Iiroa yhdistää huonon huumorintajun ja yhden ihanan naisen lisäksi kiinnostus findieen ja genre-elokuviin. Kerran lainasin Iirolle findie-elokuvan Viimeinen Taistelu Venuksesta (2010) sillä seurauksella, että armas dvd:ni katosi jälkiä jättämättä. Kyseinen merkkiteos on muuten Trash Videon, Insane Bastardsin ja Blood Ceremony Filmsin yhteistuotanto. Aikani aiheesta nalkutettuani sain postissa ruskean paketin, vastaanottajana Tasavallan Presidentti Hilla Pándy ja lähettäjänä Lentävä spagettihirviö. Salaperäinen lähetys sisälsi kadonneen elokuvan ja lisäbonuksena mukana oli findieklassikko: Trash Videon Mies Hervannasta (2003). Pakko mainita, että mies Hervannasta nousi välittömästi yhdeksi findiesuosikikseni Vesuri Productionsin Kuolleiden talven (2005) rinnalle. Elokuvan ainoa miinus oli, että näin muutamaa viikkoa myöhemmin romanttista unta Matti Kuusniemestä. Pitkät hiukset, nahkatakki ja kitara -yhdistelmä saa minut joka kerta. Mies Hervannasta (2003) sai muuten juuri 29.3.2013 kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi ensiesityksensa Youtubessa. Tekoverityttö suosittelee!
Iirokin lainasi vuorostaan minulle oman elokuvansa Aseveljet (2010), joka yllätti koskettavuudellaan ja homoeroottisella teemallaan. Lisäksi Iiro pyysi katsomaan tuotantovaiheessa olevan elokuvansa Upovanie, joka kertoo maailmanlopun jälkeisestä kosmonautista, joka yrittää epätoivoisesti löytää perheensä. Jälkimmäistä tuotantoa kehun näyttelijänsuorituksista ja ohjauksesta, mutta kritisoin kökköjä erikoisefektejä. ”Miten kaikki muu on tehty niin viimeisen päälle, mutta avaruusaluksen tietokone on toteutettu post-it lapuilla?”, ihmettelen. Iiro selittää minulle alentuvasti mitä tarkoittaa ’green screen’. Mistä minä voisin tuollaiset vaikeat alan termit tietää! Iiro kertoo tarinaa edelleen hauskana anekdoottina. Annan Iirolle tietysti myös katsottavaksi omat elokuvani Urban Savages (2009) ja Myrsky tiimalasissa/ Storm in an Hourglass (2010). Palautteena saan ihme litanian teknistä höpinää. Mikä ylimielinen aasi!
Minua ja Iiroa yhdistää huonon huumorintajun ja yhden ihanan naisen lisäksi kiinnostus findieen ja genre-elokuviin. Kerran lainasin Iirolle findie-elokuvan Viimeinen Taistelu Venuksesta (2010) sillä seurauksella, että armas dvd:ni katosi jälkiä jättämättä. Kyseinen merkkiteos on muuten Trash Videon, Insane Bastardsin ja Blood Ceremony Filmsin yhteistuotanto. Aikani aiheesta nalkutettuani sain postissa ruskean paketin, vastaanottajana Tasavallan Presidentti Hilla Pándy ja lähettäjänä Lentävä spagettihirviö. Salaperäinen lähetys sisälsi kadonneen elokuvan ja lisäbonuksena mukana oli findieklassikko: Trash Videon Mies Hervannasta (2003). Pakko mainita, että mies Hervannasta nousi välittömästi yhdeksi findiesuosikikseni Vesuri Productionsin Kuolleiden talven (2005) rinnalle. Elokuvan ainoa miinus oli, että näin muutamaa viikkoa myöhemmin romanttista unta Matti Kuusniemestä. Pitkät hiukset, nahkatakki ja kitara -yhdistelmä saa minut joka kerta. Mies Hervannasta (2003) sai muuten juuri 29.3.2013 kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi ensiesityksensa Youtubessa. Tekoverityttö suosittelee!
Iirokin lainasi vuorostaan minulle oman elokuvansa Aseveljet (2010), joka yllätti koskettavuudellaan ja homoeroottisella teemallaan. Lisäksi Iiro pyysi katsomaan tuotantovaiheessa olevan elokuvansa Upovanie, joka kertoo maailmanlopun jälkeisestä kosmonautista, joka yrittää epätoivoisesti löytää perheensä. Jälkimmäistä tuotantoa kehun näyttelijänsuorituksista ja ohjauksesta, mutta kritisoin kökköjä erikoisefektejä. ”Miten kaikki muu on tehty niin viimeisen päälle, mutta avaruusaluksen tietokone on toteutettu post-it lapuilla?”, ihmettelen. Iiro selittää minulle alentuvasti mitä tarkoittaa ’green screen’. Mistä minä voisin tuollaiset vaikeat alan termit tietää! Iiro kertoo tarinaa edelleen hauskana anekdoottina. Annan Iirolle tietysti myös katsottavaksi omat elokuvani Urban Savages (2009) ja Myrsky tiimalasissa/ Storm in an Hourglass (2010). Palautteena saan ihme litanian teknistä höpinää. Mikä ylimielinen aasi!
My Girl kuvauspäivä
Joka tapauksessa olen äärettömän otettu, kun Iiro pyysi minua auttamaan Aalto yliopiston elokuvaohjaajalinjan ennakkotehtävässään keväällä 2012 eli aika tasan tarkkaan vuosi sitten. Tuloksena syntyi lyhytelokuva My Girl (2012), joka on toteutettu ideasta valmiiksi elokuvaksi noin neljässä päivässä.
Kannattaa ehdottomasti katsoa elokuva tässä vaiheessa, koska se on hyvin tulkinnanvarainen ja seuraavaksi tulee juonipaljastuksia. Kesto vain kolmisen minuuttia.
Olen kuvannut elokuvaa viimeksi kesällä 2009, joten kolmen vuoden tauko näyttelemisessä saa minut hermostuneeksi ja epäilemään kykyjäni. Iiron ote ohjaamiseen on poikkeuksellisen humaani ja ennen kuvaamisen aloittamista Iiro pitää minulle pienen puheen näyttelemiseen heittäytymisestä. Siitä, miten juuri silloin kun näyttelijästä tuntuu kaikkein typerimmältä, on suurin todennäköisyys, että filmille tallentuu jotain maagista. Tämä ajatus muuttaa radikaalisti käsitykseni näyttelemisestä. Olen aikaisemmissa projekteissa pidätellyt, koska en ole halunnut näyttää typerältä ja sen takia ilmaisuni on omasta mielestäni ollut ajoittain liian laimeaa. Keskustelu luo välillemme ehdottoman luottamuksen. Tämän luottamuksen ansiosta olen vain melkein kuolemaisillani kiusaantuneisuuteen, kun Iiro hetkeä myöhemmin laittaa minut katsomaan lesbopornoa ja hyväilemään itseäni.
Tähän väliin on pakko mainita miten diskreetissä kimppakämpässä tuolloin asuin. Kämppäkaveri numero yksi ei hätkähdä kuulleessaan Iiron (eli kämppäkaveri numero kaksi poikaystävän) tulevan asuntoon ja ilmoittavan onnistuneensa hankkimaan meille kameran päiväksi, minkä jälkeen sulkeudumme kahdestaan huoneeseeni. Ei kysymyksiä.
Kyseinen kamera oli muuten lainassa Iholla-sarjasta, jossa Iiro työskenteli tuolloin leikkausassistenttina. Sarjan vannoutuneena fanina sain tästä lisäpotkua kuvauksiin.
Kannattaa ehdottomasti katsoa elokuva tässä vaiheessa, koska se on hyvin tulkinnanvarainen ja seuraavaksi tulee juonipaljastuksia. Kesto vain kolmisen minuuttia.
Olen kuvannut elokuvaa viimeksi kesällä 2009, joten kolmen vuoden tauko näyttelemisessä saa minut hermostuneeksi ja epäilemään kykyjäni. Iiron ote ohjaamiseen on poikkeuksellisen humaani ja ennen kuvaamisen aloittamista Iiro pitää minulle pienen puheen näyttelemiseen heittäytymisestä. Siitä, miten juuri silloin kun näyttelijästä tuntuu kaikkein typerimmältä, on suurin todennäköisyys, että filmille tallentuu jotain maagista. Tämä ajatus muuttaa radikaalisti käsitykseni näyttelemisestä. Olen aikaisemmissa projekteissa pidätellyt, koska en ole halunnut näyttää typerältä ja sen takia ilmaisuni on omasta mielestäni ollut ajoittain liian laimeaa. Keskustelu luo välillemme ehdottoman luottamuksen. Tämän luottamuksen ansiosta olen vain melkein kuolemaisillani kiusaantuneisuuteen, kun Iiro hetkeä myöhemmin laittaa minut katsomaan lesbopornoa ja hyväilemään itseäni.
Tähän väliin on pakko mainita miten diskreetissä kimppakämpässä tuolloin asuin. Kämppäkaveri numero yksi ei hätkähdä kuulleessaan Iiron (eli kämppäkaveri numero kaksi poikaystävän) tulevan asuntoon ja ilmoittavan onnistuneensa hankkimaan meille kameran päiväksi, minkä jälkeen sulkeudumme kahdestaan huoneeseeni. Ei kysymyksiä.
Kyseinen kamera oli muuten lainassa Iholla-sarjasta, jossa Iiro työskenteli tuolloin leikkausassistenttina. Sarjan vannoutuneena fanina sain tästä lisäpotkua kuvauksiin.
Tunteet
Toinen suuri käsityskyvyn muutos näyttelemisen suhteen tapahtuu kuvatessamme Vantaalaisella hautausmaalla. Kohtauksessa tyttö on isänsä haudalla ja raivoaa isälleen siitä, ettei tämä voinut hyväksyä tytärtään omana itsenään. Iiro ohjeistaa minua miettimään vastaavia henkilöitä tai tilanteita elämässäni ja antamaan vallan tunteilleni. Aluksi tunnen oloni typeräksi, mutta hyvin pian päätän heittäytyä ja yllätän itsenikin sillä mitä kaikkea alkaa nousta pintaan. Pulssini kiihtyy, silmäni alkavat punoittaa kyynelistä ja suustani pääsee ties mitä. En edes tiedä mitä huudan ja kenelle, tilanne vie mennessään. Enkä muuten IKINÄ halua nähdä niitä raakamateriaaleja! Iiro on tyytyväinen kuvaussaldoon, mutta minua nolottaa.
Tunnustan Iirolle häpeäväni sitä miten joudun näytellessäni tunteideni valtaan. Iiro katsoo minua hämmästyneenä ja toteaa, että tunteiden valtaan joutumisestahan näyttelijöille nimenomaan maksetaan. Tämä saa minut tuntemaan itseni vieläkin typerämmäksi ja päättää osaltani keskustelun siitä, kuuluuko näyttelijän ohjautua ulkoa sisäänpäin vai sisältä ulospäin. Jos kerran tunteiden valtaan joutuminen on näyttelemistä, niin sitten minulla on mahdollisuudet olla erinomainen näyttelijä. Tämän tyynen pinnan alla kiehuu tukahdettuja tunteita tästä elämästä ja edellisistä niin paljon, etten tarvitse mitään muuta kuin rohkeutta heittäytyä päästäkseni niihin käsiksi. Jään pohtimaan onko tämä yksi syy, miksi näytteleminen vetää minua niin vastustamattomasti puoleensa? Mahdollisuus käsitellä kätkettyjä tunteitani turvallisesti?
Tunnustus
Muutos
Iiro itkettää minua vielä toistamiseen samana päivänä. Tässä kohtauksessa tyttö istuu ullakon lattialla ja muistelee ensimmäistä lesbokokemustaan, jonka suvaitsematon isä keskeyttää ja sen jälkeen haukkuu tytön. Huolimatta omasta sisäisestä läpimurrostani tunteiden valtaan heittäytymisessä, lähdemme liikkeelle siitä miten itku saadaan mekaanisesti aikaan. Iiro opastaa hengittämään samalla tavalla kuin oikeasti itkiessä ja kertoo jopa itse testanneensa tekniikan. Vedän ilmaa korostetusti sisään ja ei mene kauaakaan, kun kyyneleet alkavat taas tulla. Kyynelten mukana tulee tunne. Tunne tulee ja vie niin, että kesken kaiken kuulen ajatuksen päässäni: ”Miksei se voinut hyväksyä mua?” Ajatus ei ole minun, vaan tytön. Hätkähdän, mutta jatkan loppuun asti. Kokemus on niin mystinen, että en kehtaa kertoa siitä kenellekään ennen kuin nyt. Myöhemmin katsoessani kohtausta en näe siinä itseäni, koska se en ole minä. Olen kuullut näyttelijöiden muuttuvan roolihahmoikseen, tätäkö se tarkoittaa?
Projektin jälkeen
Kun elokuva My Girl on valmis, olen todella tyytyväinen. Oivallukset, joita sain kuvauspäivänä näkyvät suorituksessani. Jopa siinä määrin, että Kuolleiden talven (2005) ja Kirvessyrjän terveyskeskuksen (2010) ohjaaja Markus Heiskanen kommentoi elokuvaa facebook-sivullani sanoen, että ”voisi mahdollisesti joskus käyttää pääosan esittäjää omissa projekteissaan”. Vau. Olen lähes sanaton. Myös Iiro kertoo, miten leikatessaan raakamateriaaleja työpaikallaan Iholla -sarjan tiloissa eräs hänen kollegoistaan luuli minua oikeaksi näyttelijäksi! Olen pakahtua ylpeydestä. Tämä kokemuksen turvin itseluottamukseni näyttelijänä nousee ihan uusiin sfääreihin ja helpottaa vuoden 2012 kahdesta muusta elokuvaprojektista suoriutumista. Näistä lisää tulevissa blogikirjoituksissa. Otetaan sille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti