Periaatteessa kuka tahansa suomalainen, joka ottaa kameran käteensä ja alkaa kuvaamaan omaa elokuvaansa voi sanoa tekevänsä findietä. Nykyaikana tämä onkin helppoa, sillä lähes kaikilla on kamerassaan tai puhelimessaan mahdollisuus ottaa liikkuvaa kuvaa. Erotuksena kotivideoista, varsinaisesta elokuvan tekemisestä voitaneen puhua silloin kun lähdetään valmiin käsikirjoituksen tai alustavan idean pohjalta kuvaamaan jotain, joka leikataan, äänitetään, varustetaan lopputeksteillä ja julkaistaan esimerkiksi internetissä, elokuvafestivaaleilla tai lyhytelokuvakilpailuissa.
Tärkein julkaisukanava findie-elokuville tällä hetkellä on maailman suosituin videoiden katselufoorumi Youtube. Toinen - tosin edellä mainitun myötä käyttäjämääriltään hieman hiipunut - on kotimainen Indietaivas. Findie-elokuvia näyttävistä kotimaisista elokuvafestivaaleista suurimpia ovat Tampereella järjestettävä TUFF (Trash & Underground Film Festival), Jyväskyläläinen FUFF (Finnish Underground Film Festival), Orivedellä järjestettävä Reikäreuna ja Helsinkiläinen Kinosnadi. Lyhytelokuvakilpailuista Uneton48 on jo käsite ja uutena tulokkaana on lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki kuvaa. Näistä festivaaleista ja lyhytelokuvakilpailuista tulen kirjoittamaan enemmän omissa osioissaan.
Findie-elokuvat voivat olla genreltään mitä tahansa, mutta ne painottuvat perinteisesti enemmän elokuvan marginaalisempiin ala-lajeihin, kuten goreen ja splatteriin, joissa väkivallalla, seksillä ja huumorilla on vahva rooli. Kun ulkopuolista rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä ei ole saatu, ei kukaan sanele millaista elokuvaa saa tehdä ja tämä antaa findien tekijöille vapauden luoda jotain sellaista, joka ei kaupalliseen levitykseen helposti päädy. Monet findie-elokuvat ovat enemmän tai vähemmän kieli poskessa tehtyjä, mutta myös vakavaa taide-elokuvaa ja kunnianhimoista draamaa löytyy. Tietyn lajityypin valitseminen ei tietenkään poissulje sitä, etteikö pyrittäisi tekemään mahdollisimman hyvää lopputulosta. Laadultaan findie-elokuvien kirjo ulottuu myötähäpeää aiheuttavasta kurasta teoksiin, joita ei harjaantumaton silmä erota "oikeista" elokuvista. Tämä johtuu findien tekijöiden eritasoisesta osaamisesta ja elokuvaan käytettävissä olevista - usein hyvin rajallisista - ajasta, rahasta ja välineistä.
Monet saavuttavat findiessä kaikesta huolimatta jopa ammattimaisen harrastamisen eli niin sanotun pro-am -tason. Varsinkin teknisen osaamisen, kuten kuvaamisen ja leikkaamisen suhteen findie-elokuvat ovat nykyään yhä paremmin tehtyjä. Amatöörimäinen ohjaus ja näyttely ovat usein ainoat asiat, jotka paljastavat kyseessä olevan kotikutoisen teoksen. En sano, etteikö findie-skenestä löytyisi varsin päteviä ohjaajia ja näyttelijöitä, mutta voi olla, että näiden taitojen harjaannuttaminen vaatii enemmän aikaa ja vaivaa kuin yksin kotona tehtävä nörttäys - ihmisiä kun on aina vaikeampi hallita kuin laitteita. Johtuen findien maineesta sekä laadun että sisällön suhteen, jotkut eivät halua kutsua omia elokuviaan findieksi lainkaan, vaan pyrkivät eroon sen leimasta. Itse taas haluaisin nähdä findien muodostuvan käsitteeksi, jonka alle mahtuu paljon erilaista elokuvaa - ja joka olisi tulevaisuudessa elokuvapiireissä maailmanlaajuisesti samanlainen lupaus laadusta ja omaleimaisuudesta kuin suomalaisuus on tänä päivänä hevimusiikissa.
Tärkein julkaisukanava findie-elokuville tällä hetkellä on maailman suosituin videoiden katselufoorumi Youtube. Toinen - tosin edellä mainitun myötä käyttäjämääriltään hieman hiipunut - on kotimainen Indietaivas. Findie-elokuvia näyttävistä kotimaisista elokuvafestivaaleista suurimpia ovat Tampereella järjestettävä TUFF (Trash & Underground Film Festival), Jyväskyläläinen FUFF (Finnish Underground Film Festival), Orivedellä järjestettävä Reikäreuna ja Helsinkiläinen Kinosnadi. Lyhytelokuvakilpailuista Uneton48 on jo käsite ja uutena tulokkaana on lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki kuvaa. Näistä festivaaleista ja lyhytelokuvakilpailuista tulen kirjoittamaan enemmän omissa osioissaan.
Findie-elokuvien kirjo
Monet saavuttavat findiessä kaikesta huolimatta jopa ammattimaisen harrastamisen eli niin sanotun pro-am -tason. Varsinkin teknisen osaamisen, kuten kuvaamisen ja leikkaamisen suhteen findie-elokuvat ovat nykyään yhä paremmin tehtyjä. Amatöörimäinen ohjaus ja näyttely ovat usein ainoat asiat, jotka paljastavat kyseessä olevan kotikutoisen teoksen. En sano, etteikö findie-skenestä löytyisi varsin päteviä ohjaajia ja näyttelijöitä, mutta voi olla, että näiden taitojen harjaannuttaminen vaatii enemmän aikaa ja vaivaa kuin yksin kotona tehtävä nörttäys - ihmisiä kun on aina vaikeampi hallita kuin laitteita. Johtuen findien maineesta sekä laadun että sisällön suhteen, jotkut eivät halua kutsua omia elokuviaan findieksi lainkaan, vaan pyrkivät eroon sen leimasta. Itse taas haluaisin nähdä findien muodostuvan käsitteeksi, jonka alle mahtuu paljon erilaista elokuvaa - ja joka olisi tulevaisuudessa elokuvapiireissä maailmanlaajuisesti samanlainen lupaus laadusta ja omaleimaisuudesta kuin suomalaisuus on tänä päivänä hevimusiikissa.
Findie-ryhmiä
Olen havainnut ihmisten päätyvän tekemään findie-elokuvia karkeasti sanottuna kahta eri reittiä: itse oppien tai alan opintojen myötä. Itseoppineet ovat vain ottaneet kameran käteensä - usein hyvin nuorina - ja alkaneet kuvaamaan tarkoituksenaan lähinnä pitää hauskaa kavereiden kanssa ilman aikomusta luoda sen enempää taidetta kuin uraakaan. Nämä kaveriporukat ovat vahvasti miesvoittoisia ja elokuvissa esiintyvillä satunnaisilla naisilla on valitettavan usein pelkkä seksiobjektin rooli. Tällaisista ryhmistä tunnetuin on jo 20 vuotta Tampereella toiminut Trash Video, jonka tuotoksiin kuuluu muun muassa kulttimainetta nauttiva Juhlajätkät -tv-sarja. Toinen vastaava ryhmittymä on varsinaissuomalainen TR Productions, jonka jäsenistä monet ovat myöhemmin päätyneet opiskelemaan elokuva- ja media-alaa. Ihan oma lukunsa itseoppineiden keskuudessa on helsinkiläinen Blood Ceremony Films, joka kulkee omaa veristä polkuaan kauhun genreen keskittyen.
Reunahuomautus 28.4.2014 eli vuosi alkuperäisen postauksen jälkeen. Oho! TR Productions on näköjään facebook-ryhmässään aikuistunut "elokuva-, mainos- ja videotuotantoryhmäksi", kun taas vanhentuneet kotisivut kertovat ylpeästi ryhmän tuottavan laadukkaita kauhu- ja toimintaelokuvia pienellä budjetilla. Niin ne vuodet vierivät ja poikien leikit vaihtuvat miesten töihin. *nostalgian kyynel*
Toinen reitti findie-elokuvien tekijöiksi on ollut henkilöillä, jotka ovat ensin menneet opiskelemaan taidealaa ja päätyneet sitten koulutehtävien muodossa tekemään omia elokuviaan. Tällaisista opiskelun yhteen saattamista ryhmittymistä aktiivisin ja kunnianhimoisin lienee lukuisia palkintoja kerännyt torniolainen Jo-Jo the Dog Films. Toinen alan opiskelijoista ja ammattilaisista koostuva tiimi on helsinkiläinen Lentävä Lehmä Films, joka on aloittanut elokuvien tekemisen jo Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Jälkimmäiset eroavat edellä mainituista oman kokemukseni myötä ainakin tuotantotapojen ammattimaisuudella.
Reunahuomautus 28.4.2014 eli vuosi alkuperäisen postauksen jälkeen. Oho! TR Productions on näköjään facebook-ryhmässään aikuistunut "elokuva-, mainos- ja videotuotantoryhmäksi", kun taas vanhentuneet kotisivut kertovat ylpeästi ryhmän tuottavan laadukkaita kauhu- ja toimintaelokuvia pienellä budjetilla. Niin ne vuodet vierivät ja poikien leikit vaihtuvat miesten töihin. *nostalgian kyynel*
Toinen reitti findie-elokuvien tekijöiksi on ollut henkilöillä, jotka ovat ensin menneet opiskelemaan taidealaa ja päätyneet sitten koulutehtävien muodossa tekemään omia elokuviaan. Tällaisista opiskelun yhteen saattamista ryhmittymistä aktiivisin ja kunnianhimoisin lienee lukuisia palkintoja kerännyt torniolainen Jo-Jo the Dog Films. Toinen alan opiskelijoista ja ammattilaisista koostuva tiimi on helsinkiläinen Lentävä Lehmä Films, joka on aloittanut elokuvien tekemisen jo Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Jälkimmäiset eroavat edellä mainituista oman kokemukseni myötä ainakin tuotantotapojen ammattimaisuudella.
Tuotantotapojen lisäksi myös genrevalinnoissa on eroja itseoppineiden ja alan opiskelijoiden kesken. Omatoimisesti elokuvaamiseen tutustuneet tuntuvat keskittyvän elokuvissaan enemmän kauhun ja toiminnan kuvaamiseen - joko tarkoituksellisen tai tahattoman koomisesti. Sitä vastoin alan oppilaitoksissa opiskelevien teoksissa näkyy enemmän draamaa ja taide-elokuvaa, jota voitaisiin edellisen ryhmän harrastajien piirissä kutsua homosteluksi. En yritä tässä rakentaa mitään vastakkainasettelua ryhmien välille, jota ei ehkä ole muualla kuin omassa mielessäni. Rajat ovat häilyvät ja niitä rikotaan puolin ja toisin. Olen nähnyt niin sanotulla metsäsplatterilla aloittaneiden tekijöiden kunnianhimon kasvavan ja projektien muuttuvan taiteellisimmiksi, esimerkkinä TR Productionsin He lepäävät pohjoisessa, joka on hyvin kaukana ryhmän alkuaikojen tuotoksista. Vastaavasti olen törmännyt alan opiskelijoiden ja ammattilaisten tekemiin todella karuihin elokuviin, joista ei verta, visvaa ja alapäähuumoria puutu, esimerkkinä Jo-Jo the Dog Filmsin Bunny the Killer Thing.
Itse olen tutustunut findieen lähinnä itseoppineiden ryhmien kautta, mutta ujuttautumiseni alan opiskelijoiden piireihin on hyvässä vauhdissa. Tarkempia tarinoita eri ryhmien kanssa tekemistäni elokuvaprojekteista tulossa lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti